Kuukkeli on legendaarinen ja utelias Pohjois-Suomen lintu. Se on maamme pienin varislaji. Lapissa se on yleensä puolikesy ja tulee pelottomasti retkeilijöiden lähelle kerjäämään makupaloja. Monille sen ruskeanharmaa suuripäinen hahmo on tuttu. Kuukkelin kaunis, kellanpunaruskea pyrstö on 30 cm pitkä. Siipien kärkiväli on 40 cm. Lintu lehahtaa paikalle yllättäen ja äänettömästi. Kuukkelia on perinteisesti pidetty onnenlintuna. Kuukkeli elää suurissa havumetsissä ja karuilla takamailla. Naaras rakentaa pesän yleensä kuuseen 2-10 metrin korkeudelle. Pesintä alkaa huhtikuussa, jolloin maastossa on vielä lunta. Haudonta vie kolme viikkoa. Alussa ruokinnasta vastaa yksin koiras. Poikaset jättävät pesän kahden viikon ikäisinä, mutta pysyvät vanhempiensa mukana keskikesälle saakka.
Kätkävaaran kuukkeleiden käyttäytyminen on erilaista – piilottelevaa. Ne kyllä saattavat tulla lintujen talviruokintapaikoille, mutta ne ovat keskimääräistä arempia, joten niitä näkee harvoin. Torniosta Kajaaniin ja sieltä Lieksaan kulkevan linjan eteläpuolella esiintyminen on hajanaista ja eristynyttä. Kuukkeli on paikkalintu, se pysyy reviirillään, mutta saattaa talvisin siirtyä hyville ruokintapaikoille monen kilometrin päästä. Suomen vanhin rengastettu kuukkeli oli 15,5 vuotta vanha ja se löytyi Kolarin Kesänkijärveltä. Kuukkeli on kaikkiruokainen. Se syö marjoja, siemeniä, sieniä, hyönteisiä, toukkia, linnunpoikasia ja riistaeläinten haaskoja sekä retkeilijöiden tarjoamia ruokia. Kuukkeli kerää kesän ajan talvivarastoja kätkien ruokapaloja puidenkoloihin ja vastaaviin. Kuukkeli on silmälläpidettävä ja rauhoitettu.
Aiemmin uskottiin, että kuukkelin näkeminen tuo onnea ja sen surmanneen ihmisen metsästysonni katoaa lopullisesti. Suomalaisessa kansanuskossa kuukkelia sanottiin myös ”sielunlinnuksi”. Uskottiin, että metsämiehen sielu siirtyy kuukkeliin miehen kuoltua. Saamelaisten keskuudessa kuukkeli oli tärkeä ennelintu.