Metso on suurin kanalintu Suomessa. Metsot ovat kuuluisia soitimestaan, joka alkaa aamuvarhaisella tai iltamyöhällä huhtikuussa ja loppuu toukokuussa. Ne yrittävät tehdä vaikutuksen ruskeankirjaville naaraille, koppeloille. Vanhaa koirasta kutsutaan usein ukkometsoksi. Koiras on väriltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava. Silmän päällä on punainen läiskä. Nokka on luunvalkea. Suomessa metso esiintyy koko maassa, mutta kanta on taantumassa. Metso vaatii laajoja metsäalueita, joten metsien kasvavat hakkuut ja metsäautoteiden lisääntyminen haittaavat niiden oloja. Avohakkuut ovat tuhonneet soidinkankaita. Soidinpaikakseen metso vaatii vähintään 50 hehtaarin yhtenäisen metsäalueen. Myös lisääntynyt supikoirakanta on uhka metsolle.
Metsokoiras on helposti ärtyvä ja hyökkääväinen. Koiraille ei aina löydy kumppaneita. Tämän seurauksena joskus yksinäiset metsot tulevat aggressiivisiksi ja hyökkäävät ihmistä kohti. Metsot syövät kesäisin puiden silmuja ja lehtiä sekä siemeniä, marjoja ja viljaa. Talvella ruokavalio käsittää männyn neulaset tai taimien silmut. Metsoja voi nähdä sorateillä, missä ne syövät kiviä. Niitä ne tarvitsevat ruuansulatuksessaan. Viimeisen 40 vuoden aikana metsokanta on taantunut merkittävästi, Etelä-Suomessa jopa 80 prosenttia. Metso suojautuu pakkaselta ja pedoilta kaivautuen kieppiin lumihangen sisään. Metso on tärkeä ja haluttu riistalintu. Se on silmälläpidettävä laji maassamme.
Metsäkanalintuja – etenkin metsoa – on pidetty kuolemaa ennakoivina lintuina. Niiden liian kaverillinen käyttäytyminen, kuten pihaan tulo, tiesi aina pahaa. Sananlaskussa sanottiin: ”Häviöksi pyy talossa, metsot miesten kuolemaksi.” Pahinta enteilivät aina metso ja teeri. Lapinnoitien uskottiin siirtyvän metson kaltaisiin metsäkanalintuihin. Näin ne onnistuisivat houkuttelemaan lintuparvia saamelaisten saaliiksi.