Sutta pidetään vieläkin enimmäkseen pahana, uhkaavana eläimenä. Sen kertoo vanha sanonta: susi syöpi köyhän lapsen, joka on suden suussa, se on suden vatsassa. Epäonnistunutta työtä sanotaan sudeksi ja jos ”hukka perii” se tarkoittaa hätää tai tuhoa. Kankaan hukkapalat ovat käyttökelvottomat. Vielä 1800-luvun lopulla Varsinais-Suomessa parikymmentä pientä lasta sai surmansa suden suussa. Kirkonkirjojen mukaan vuosina 1710-1881 sudet surmasivat noin 190 ihmistä Suomessa. Susi oli todellinen uhka varsinkin maaseudulla asuville. Suden pyytämistä pidettiin velvollisuutena. Tämän seurauksena sudet hävitettiin melkein sukupuuttoon. Myöhemmin asenteiden muututtua sallivammiksi susi rauhoitettiin. Sitä tavataan yhä enemmän ihmisten asuttamilla alueilla. Ne ovat tulleet maalaistalojen pihoille. Susi on palannut Kätkävaaraankin. Todellisuudessa susi on arka ja ihmistä karttava sekä erittäin uhanalainen. Susi pyytää etupäässä suurriistaa kuten hirviä, poroja ja metsäkauriita. Susi syö keskimäärin 5,6 kiloa lihaa vuorokaudessa. Yksinäinenkin susi kykenee kaataman täysikokoisen hirven. Suomen kanta ei enää kasva. Salakaatoja ja susitutkijoiden uhkailua esiintyy. Susia ei esimerkiksi ole aina voitu pannottaa tappouhkausten vuoksi. Haastattelututkimuksen mukaan Suomen metsästäjistä noin 40 % hyväksyy salametsästyksen. Ilmi tullut laiton kaato aiheuttaa 9100 euron sakon.
Susi on ollut hiipivän vaaran vertauskuva jo Antiikin ajoista lähtien. Tarinaperinteessämme susi edustaa äärimmäistä ja perimmäistä pahaa. Vanha satu Punahilkasta oli aluksi suullisesti välittynyt kansansatu keskiajalta. Se on kuvannut Euroopassa suden pahuutta. Siitä löytyy eri versioita ympäri maailmaa. Kuuta ulvova susi taas edustaa vapaata ja villiä luontoa sisällämme.