Kyy on väärinymmärretty luontokappale. Sitä pidetään vastenmielisenä petona, pirun demonisena luomuksena, mutta se on hyödyllinen harventaessaan punkkeja levittäviä jyrsijöitä. Kantavat kyynaaraat voivat olla ärhäköitä, mutta kannattaa tiedostaa, että käärmeistä löytyy kauneutta, jota monet eivät inholtaan huomaa. Minulle, aikuiselle sen purema ei ole vaarallinen, mutta kivulias se voi olla. Kyy pitää lämpimästä, joten se voi joskus ilmestyä näille kallioille lekottelemaan. Kyyn selässä on tumma sahalaitakuvio. Kyiden vihollisia ovat haukat, mutta ihminen on pahin. Varis ja korppi saattavat syödä kyyn poikasia. Käärmevihaa ja inhoa sitä kohtaan esiintyy vieläkin. Kyy haistaa kaiken kaksihaaraisen kielensä avulla stereona. Täällä Kätkävaarassa kyy voi horrostaa jopa kahdeksan kuukautta kivenkolossa puolitoista metriä syvällä. Vaikka kyy on hyvä uimari, se voi liftata opportunistisesti ihmisen selässä. Kyy puree vasta uhattuna, jos siihen osuu tai tarttuu kiinni vahingossa.
Kyy sanana on 6000 vuotta vanhaa perua. Sitä on pidetty demonisena, paholaismaisena tuonen toukkana. Mato musta maanalainen oli vanhoissa tarinoissa pirun synnyttämä otus. Raamatussa Mooseksen kirjassa Jumala pani vihan käärmeen ja naisen välille. Kalevalaisessa mytologiassa sankareiden piti selvitä kyisen pellon kynnöstä ja kyitä kuohuvasta tuopista. Keväisin kyyt kokoontuivat yhteen tiettyyn paikkaan ja näistä löytyneitä sormenpään kokoisia – yleensä valkoisia pilkullisia kiviä kutsuttiin käärmeenkäräjäkiviksi. Aikoinaan uskottiin, että käärmeenkäräjäkivet mukana kannettuina taikakaluina auttoivat voittamaan oikeusjuttuja. Kiviä oli myös tietäjien noitapusseissa.