Kätkävaaran päällä on vanhoja aihikipetäjiä joihin on veistetty erilaisia puumerkkejä. Näitä petäjiä, joiden ikä on satoja vuosia löytyy aivan vaaran korkeimmilta alueilta.
Merkkien selitykset ja merkitys ovat mysteeri paikkakunnan asukkaille, mutta niiden oletetaan kuvaavan eri symbolien avulla jotakin jo unohtunutta kansanperinnettä. Kuvat voivat olla myös alueella porojaan laiduntaneiden lappalaisten muinaisia uhripuihin veistettyjä merkkejä.
Puumerkkejä käytettiin allekirjoituksena ja omaisuuden merkitsemiseen ennen kirjoitustaidon yleistymistä. Kätkävaaran puissa olevat veistetyt puumerkit ovat Runkauksen kylän talojen merkkejä. Näiden merkkien tarkoitusta ei kuitenkaan ole saatu selville. Merkkejä esiintyy samalla korkeudella vanhoissa puissa Kätkävaaran pohjoispuolella.
